On makosaa!

Tampereen Lihajaloste ja Edun Herkku yhdistyivät

Tamperelainen perheyritys Tampereen Lihajaloste Oy on ostanut 15.4.2021 tapahtuneessa kaupassa Edun Herkku Oy:n liiketoiminnan. Tampereen Lihajaloste jatkaa kaupan myötä Edun Herkun laadukkaiden kotiruokatuotteiden tuotantoa. Edun Herkun henkilökunta siirtyy Lihajalosteen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Edun Herkun maukkaita kotiruokia valmistetaan jatkossakin palvelulinjastoihin, kauppoihin ja palvelutiskeille, mutta kaupan myötä lanseerataan myös uusi kuluttajille suunnattu tuotesarja.

”Pitkällä tähtäimellä tavoitteenamme on kehittyä täyden palvelun ruokataloksi” toteaa Tampereen Lihajalosteen toimitusjohtaja Jarko Nieminen. Kaupan myötä Tampereen Lihajalosteen salkun sisältö kasvoi kattamaan makkaroiden lisäksi myös kotiruoan. ”Tampereen Lihajalosteella on selkeä visio yrityksen kehittämisestä ja vahva usko sen liiketoimintaan”, kertoo Edun Herkun aiempi toimitusjohtaja Jyrki Laakso, joka jatkaa Tampereen Lihajalosteen työntekijänä vastaten myynnistä.

Resepti

Juhlakäristys

Juhlan kunniaksi pannaan parasta pöytään. Ja parhaiten siihen sopii Tampereen LIHAJALOSTEEN JUHLALENKKI, jossa on mukana laadukasta naudanlihaa.

Lue resepti

Makkara-Jaken kokkikoulu

Katso kaikki jaksot

Makkaran tarina

”Jorma Nieminen perusti Tampereen Lihajaloste Oy:n vuonna 1949. Se on siis pitkät juuret ja perinteet omaava perheyritys”, kertoo Lihajalosteessa yli 50 vuotta työskennellyt ja yritystä isänsä jälkeen luotsannut Risto Nieminen. Riston kanssa Lihajalosteen toimintaa pyöritti Jorman jälkeen myös Mikko Nieminen sekä Seppo Nieminen. Jarko Nieminen, nykyinen Lihajalosteen toimitusjohtaja, on perheyrityksen jatkaja kolmannessa polvessa. Myös Jarkon sisko Jenni on mukana yrityksen toiminnassa.Tällä hetkellä yrityksen tilat sijaitsevat Tampereen Tohlopissa. Sitä ennen Lihajalosteen tehdas sijaitsi Hyhkyssä. Muutto oli prosessi sinänsä; muun muassa yksi seinä jouduttiin purkamaan vanhasta rakennuksesta, jotta suuret laitteet saatiin pihalle.

Ollaan yhteydessä

Tampereen Lihajaloste Oy

Tohlopinranta 12
33270 Tampere
Puh. 03 344 0264

Laskutus

reija.salmela@tampereenlihajaloste.fi

Sähköposti

myynti@tampereenlihajaloste.fi